Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

VAPAA-AIKALAUTAKUNTA  28.5.2009

 

Lautakunnan kokous pidettiin Melliläjärvellä kaupungin saunatuvalla, joka on myös asukkaiden vuokrattavissa käyttöönsä. Suosittelen paikkaa lämpimästi, jos tarvitset kokoontumispaikan parille kymmenelle ihmiselle. Saunatupa on siisti, hyvin varusteltu ja mielestäni ihan kohtuullisen hintainen. Saunatuvan vieressä, rannalla, on saunarakennus, jossa omat pukuhuoneet miehille ja naisille, tilava sauna ja hyvä laituri. Turkoosi vesi oli hyytävän kylmää ja selvitti kokouksessa paisuneita aivoja ihanasti.

Kokouksessa käsittelimme kulttuuritoimen avustusten jakoa. Jakoa hankaloitti hieman se, että kulttuuritoimen avustuksille ei ole olemassa minkäänlaista sääntöä, jonka mukaan ne jaettaisiin. Jakoesityksen valmistelevalle virkamiehelle jää näin ollen erittäin suuri vastuu siitä, kenelle hän avustuksia esittää. Tänä vuonna vapaa-aikalautakunnassa on aikaisemminkin puhuttu jakokriteerien tärkeydestä. Ne helpottavat , mutta samalla myös kahlitsevat virkamiehen työskentelyä.

 

Avustusten saajat jokainen voi itse tarkistaa kaupungin nettisivuilta. Joka tapauksessa yksi tärkeä jakoperuste oli mielestäni se, että avustusta annettiin kulttuurin tuottajille, ei kuluttajille.

 

Kulttuuripainotteisessa kokouksessa keskusteltiin tietenkin kaupungin taloudellisesta tilanteesta ja sen vaikutuksesta vapaa-aikasektoriin. Yksi tuntuvimpia vaikutuksia on työntekijämäärän vähentyminen. Kun poissaolijoille ei palkata sijaisia, työt kasaantuvat yksien ihmisten harteille. Kun esimerkiksi päätökset ja laskutukset viivästyvät kuukausilla, ei voida puhua hyvin toimivasta yksiköstä. Jatkuva yhden liikunnanohjaajan vajaus on aiheuttanut myös erityisliikunnan alasajoa.

Taloudelliseen tilanteeseen liittyi myös päätös korottaa musiikkiopiston lukukausimaksuja. Korotuksen vaikutus kaupungin talouteen on marginaalinen, mutta yksi korsi kekoon sekin.

 

Vapaa-aikalautakunta teki kokouksessa päätöksen, jossa se esittää kaupungin hallitukselle taidemuseon perustamista. Taidemuseo hallinnoisi kaupungin taidekokoelmaa. Taidekokoelman fyysiseen sijoituspaikkaan lautakunta ei ottanut kantaa. Se keskustelu saa vielä velloa vapaana.

 

Kokouksen jälkeen lautakunta kestitsi paikallisia urheilu- ja liikuntaseurojen edustajia. Tarkoituksena oli keskustella yhteistyöstä, mahdollisista ongelmista ja esille nousevista kysymyksistä. Ilmeisesti liikuntaväki ei ollut etukäteen seuroissaan keskustellut mahdollisista esiin nostettavista asioista sillä kovin yksipuolista tuo keskustelu oli. Ainoastaan Korikonkareiden puheenjohtaja Jarmo Metsänperä oli valmistautunut pitämään puheenvuoron.

 

Korikonkareille kulunut kevät toikin jymypaukun. Heille myönnettiin avustus kokopäiväisen juniorityötä tekevän henkilön palkkaamiseen.  Asiasta voitte lukea lisää Korikonkareiden nettisivuilta. Onnittelut.

 

Susanna Huolman         www.susannahuolman.info